torstai 27. kesäkuuta 2013

Hieno valoilmiö nokialla 2012; Halo in the sky

Pitkäniemen mielisairaalan historia

lauantai 22. kesäkuuta 2013

torstai 13. kesäkuuta 2013

Hurja vaaratilanne Tampereella! Irronnut rengas poukkoilee tiellä yli 500 metriä

Julkaistu 13.06.2013 Traktorin kärryn rengas irtoaa ja kulkee itsekseen 534 metriä Tampereella särkänniemen kohdalla. Rengas paineli menemään itsekseen päin punaisia valoja ja pysähtyi lähelle särkänniemen risteystä.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Pajupillin teko-ohje

Pillisetä näyttää miten tehdään oikea pajupilli.



Kuusamo Finland: Pieni Karhunkierros



Juuman läheisyyteen sijoittuva 12 kilometrin mittainen Pieni Karhunkierros vie kulkijanOulangan kansallispuiston eteläisimpään osaan. Maisemareitiksi kutsutun päiväreitin varrella pääsee ihastelemaan upeaa Oulangan luontoa: kuohuvia koskia, jyrkkiä kallioita ja suojaisia metsiä. Pienen Karhunkierroksen varren eliölajisto on erikoislaatuinen ja monipuolinen johtuen osittain etelä-pohjoisrinteiden tarjoamista kasvupaikoista.
Pieni Karhunkierros sopii suhteellisen hyväkuntoisille, koska nimestään huolimatta reitti on varsinainen kuntopolku. Kiviset, kuluneet polut ja jyrkät nousut antavat kulkijalle haasteita. Palveluvarustusta, kuten riippusiltoja, maaporrastuksia ja pitkoksia, on kuitenkin runsaasti helpottamassa kävelyä. Reitin varrella on useita tulentekopaikkoja sekä kaksi tupaa.
Pienellä Karhunkierroksella ei ole kiertosuuntaa määrätty. Reitti on helpompi kulkea myötäpäivään eli Juuma-Myllykoski-Kallioportti-Jyrävä-Myllykoski-Juuma -suuntaisesti. Silloin Kallioportin jyrkät portaat laskeudutaan alas niiden kiipeämisen sijasta.

Särkänniemi: Angry Birs Land